tiistai 22. maaliskuuta 2016

Minkan luustokuvat

Tänään ajeltiin Kankaanpäähän koirien kanssa tarkoituksenamme läpivalaista Minkan luusto. Kuvaavana eläinlääkärinä toimi alalla arvostettu Kari Ventelä.

Ensimmäiseksi tehtiin polvitutkimus ja todettiin polvien olevan terveet. Minka sai rauhoitteen ja myös rokotteet.

Seuraavaksi litannia kuvia perään ja Ventelän tulkinnat niiden alle.


Kyynärät: Ei moitittavaa. Hyvät, tiiviit jne.


Olat: myöskin täysin terveet, ei moitittavaa.


Lonkat. Oikein hyvät ja tiiviit. Ainoa moite on, että lonkkamalja on hieman matala. Syvemmällä lonkkamaljalla olisi varma A/A. Ventelä sanoi että ovat hänen mielestään A/A, mutta pahimassa tapauksessa Liman voisi laskea ne B/B liitossa. Kuitenkin tuli liitosta takaisin mitä tahansa, terveet nämä ovat joka tapauksessa.




Selkä: kaularangassa ja rintarangassa ei ole mitään moitittavaa. Nikamia on oikea määrä. Kuitenkin lantion takia Kennelliiton tuomio voi olla LTV1. Tämä ei eläinlääkärin eikä tuttujen ihmisten mielestä vaikuta millään tavalla meidän harrastamiseen. Ei edes agilityyn. Jalostukseenkin LTV1 koiraa (täydellistä koiraahan ei ole olemassakaan, Minka on muilta osin varsin hyvä) voi melko huoletta käyttää, toki suositeltavaa olisi yhdistää se urokseen jolla olisi LTV0, vaikkakaan periytymisestä ei niin kovin tiedetä. Kuulemma tässä tapauksessa LTV1 on ennemminkin kauneusvirhe kuin vakavampi luusto-ongelma.

Summa summarum:

Olat: terveet
Polvet: 0/0

Kennelliiton tulokset: (korjatty myöhemmin)
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Selkä: LTV0 VA0

Ihanaa tietää että omistaa terveen koiran 

Loppuun pari kuvaa tunnelmista kotona...








2 kommenttia:

  1. Annie Limanin lisäksi näitä arvioi myös Anu Lappalainen. Mulla on kaikki muut Lappalaisen arvioita, paitsi Nalan lonkat ja kyynärät (2007). Onnittelut terveestä koirasta, myös Nutu sai tulokseksi LTV1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin hänkin, jotenkin Liman syöpynyt tuonne mieleen :)
      Höh, näitä nyt tuntuu tupsahtelevan joka puolelta. Toivottavasti teilläkin harmiton juttu!

      Poista