tiistai 22. maaliskuuta 2016

Minkan luustokuvat

Tänään ajeltiin Kankaanpäähän koirien kanssa tarkoituksenamme läpivalaista Minkan luusto. Kuvaavana eläinlääkärinä toimi alalla arvostettu Kari Ventelä.

Ensimmäiseksi tehtiin polvitutkimus ja todettiin polvien olevan terveet. Minka sai rauhoitteen ja myös rokotteet.

Seuraavaksi litannia kuvia perään ja Ventelän tulkinnat niiden alle.


Kyynärät: Ei moitittavaa. Hyvät, tiiviit jne.


Olat: myöskin täysin terveet, ei moitittavaa.


Lonkat. Oikein hyvät ja tiiviit. Ainoa moite on, että lonkkamalja on hieman matala. Syvemmällä lonkkamaljalla olisi varma A/A. Ventelä sanoi että ovat hänen mielestään A/A, mutta pahimassa tapauksessa Liman voisi laskea ne B/B liitossa. Kuitenkin tuli liitosta takaisin mitä tahansa, terveet nämä ovat joka tapauksessa.




Selkä: kaularangassa ja rintarangassa ei ole mitään moitittavaa. Nikamia on oikea määrä. Kuitenkin lantion takia Kennelliiton tuomio voi olla LTV1. Tämä ei eläinlääkärin eikä tuttujen ihmisten mielestä vaikuta millään tavalla meidän harrastamiseen. Ei edes agilityyn. Jalostukseenkin LTV1 koiraa (täydellistä koiraahan ei ole olemassakaan, Minka on muilta osin varsin hyvä) voi melko huoletta käyttää, toki suositeltavaa olisi yhdistää se urokseen jolla olisi LTV0, vaikkakaan periytymisestä ei niin kovin tiedetä. Kuulemma tässä tapauksessa LTV1 on ennemminkin kauneusvirhe kuin vakavampi luusto-ongelma.

Summa summarum:

Olat: terveet
Polvet: 0/0

Kennelliiton tulokset: (korjatty myöhemmin)
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Selkä: LTV0 VA0

Ihanaa tietää että omistaa terveen koiran 

Loppuun pari kuvaa tunnelmista kotona...








keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Taikan luonnetesti (videot)

Olen parhaillani siivoilemassa tietokonettani joka on täynnä kaiken maailman turhia - sekä näemmä ei-niin-turhia tiedostoja...
Löysin nimittäin koneeltani Taikan luonnetestistä sekä sen kommenteista videot, joita en ole aikaisemmin julkaissut. No miksi en? En kuulkaas muista. Julkaisin tulokset facebookissa ja vanhassa blogissa mutta videon julkaisun unohdin kokonaan.

Clingstone's Hold On: 16.8.2015
Tuomareina Carita Koskinen ja Tarja Matsuoi.

ArvoOsasuoritusTulosPisteet
1+1aToimintakykyKohtuullinen15
2+1bTerävyysKoira joka ei osoita lainkaan terävyyttä1
3+3PuolustushaluKohtuullinen, hillitty3
4+2aTaisteluhaluKohtuullinen20
5+1aHermorakenneHieman rauhaton35
6+2TemperamenttiKohtuullisen vilkas30
7+1KovuusHieman pehmeä8
8+3LuoksepäästävyysHyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin45
9+++LaukauspelottomuusLaukausvarma
Yhteensä157

Valitettavasti J vähän mokasi kuvaamisen kanssa ja leikki ei tallentunut videolle. Heti Taika kuitenkin keppiin tarttui ja taisteli siitä. Kuitenkaan ei enää tarjonnut keppiä tuomarille vaan omi sen.

Taika ei kyllä tuntunut juuri ollenkaan paineistuvan testin aikana. Testin jälkeen tuomarin kommentteja odotellessa hän kellahti kyljelleen vieraiden ihmisten keskelle ja nukkui silmät ummessa siinä hiekalla. :)

Testi on kyllä aika koiran näköinen.




keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

#ojennakätesi


Taas maanantaina tuli tehtyä päivän hyvä teko, nimittäin käytyä verenluovutuksessa. Se oli minulle kolmas kerta ja sujui jälleen täysin ongelmitta.
Ainoa mikä joka kerta on jaksanut kauhistuttaa, on neulojen pelko. Mutta toisaalta mitä useammin käy, myös pelko voi siedättyä... itse pelkään kamalasti jopa sitä sormesta otettavaa hemoglobiinitestiä, mutta auttaa kun kääntää pään pois, puristaa toisen käden nyrkkiin ja puree hammasta. Sitten kun hemoglobiini on otettu ja neula on käsivarressa, saa huokaista helpotuksesta. Eli vaikka se neula hiukan kauhistuttaisi, siitä voi selvitä, eli ei kannata heti lytätä ideaa :)

Minulla ei ole kertaakaan tullut luovutuksesta mitään oireita, olo on ollut ihan sama kuin ennen luovutusta. Näin helpolla teolla voi kuitenkin pelastaa hengen. Se on pieni vaiva.

TÄÄLLÄ voit testata sovitko luovuttajaksi.
TÄÄLTÄ löydät paikat jossa järjestetään verenluovutuksia.

Myös koira (ja myös kissa!) voi olla verenluovuttaja. Jotta koira sopisi verenluovutukseen, sen tulisi olla terve, 2-7 vuotias ja vähintään 30 kg painoinen. Koko onkin syy, mikseivät minun koirani sovi luovuttajiksi. Mutta mikäli sinulta löytyy kriteereihin sopiva koira - #ojennatassusi!

Koiruille ruokaa

*Vanha teksti (maaliskuu 2016). Ruokavalio tämän jälkeen uudistunut paljon*


Viikonloppuna tuli taas vähän päivitettyä meidän ruokintaa, eli laskettua uudestaan koirien tarpeet eri vitamiineista ja hivenaineista. 

Taika ja Minka syövät molemmat ProBooster Sport nappulaa sekä lihaa. Grammoissa laskettuna suurinpiirtein Taikalla 89g/200g ja Minkalla 138g/300g. Lihoina meillä on tällä hetkellä ainoastaan luutonta kalkkunan jauhelihaa sekä Kennelrehun pentunautaa jossa on siis naudan ruholihaa jauhettuna. En koe tarpeelliseksi syöttää luita tai sisäelimiä nappulan takia, ja koen keuhkoa/sidekudosta/luuta/tms sisältävät ''lihat'' ainakin meille turhina. 



Koska hintahan tuntuu kaikkia aina kiinnostavan, lasketaan sekin nyt tähän. Eli nappulapussi 15kg maksaa 59,0e. Kuukaudessa nappulalle tulee hintaa 26,80e. 20 kilon lihasatsi maksoi 56,0 euroa (plus bensakulut  ~10e mutta ei nyt lasketa niitä) ja se tekee kuukaudessa 42,0 euroa. Nappulaan ja lihaan siis yhteensä 68,8 eli noin 69 euroa/kk. Tuohon vielä lisätään öljyt ja lisät. Mitäpä sitä ei lemmikkiensä hyvinvoinnin eteen tekisi. :) Tällä hetkellä meillä on Nutrolin Iho&Turkki öljyä, joka on litrahinnaltaan 50 euron luokkaa... mutta kunhan tuo alennuspullo kuluu loppuun, vaihdan lohiöljyyn. 

Sitten pieniä laskutoimituksia. Omalla paperiversiolla oli enemmänkin asiaa, tässä lähinnä oleellisimmat.


TAIKA
A-vitamiini: Tarve (20 x 22,5 ug) = 450 ug, nappulasta 507 ug
E-vitamiini: Tarve (20 x 0,5 mg) = 10 mg, nappulasta 40 mg
D-vitamiini: Tarve (20 x 0,7 ug) = 14 ug, nappulasta 4 ug --> D-vitamiinilisä (10 ug/pv)
Kalsium: Tarve (20 x 60 mg) = 1,2 g, nappulasta 1,4 g
Sinkki: Tarve (20 x 2 mg) = 40 mg, nappulasta 9 mg --> Sinkkilisä (31 mg/pv)
MINKA
A-vitamiini: Tarve (25 x 22,5 ug) = 563 ug, nappulasta 787 ug
E-vitamiini: Tarve (25 x 0,5 mg) = 12,5 mg, nappulasta 62 ug
D-vitamiini: Tarve (25 x 0,7 ug) = 17,5 ug, nappulasta 5 ug --> D-vitamiinilisä (12,5 ug/pv)
Kalsium: Tarve (25 x 60 mg) = 1,5 g, nappulasta 2,2 g
Sinkki: Tarve (25 x 2 mg) = 50 mg, nappulasta 14 mg --> Sinkkilisä (36 mg/pv)


Koirien päivittäiseen ruokavalioon kuuluu sinkki joka saadaan joko Vidan vahvasta tai Biotin Forte rakeista. Lisäksi kuppiin menee päivittäin merilevä (sis. jodia ym) ja mikäli mahassa velloo niin myös maitohappobakteeri. Lisäksi Taika syö päivittäin tabletin Osteomax-K-valmistetta; magnesiumin takia hierojan suosituksesta. Tosin en ymmärrä miksi koirille huonosti imeytyvää magnesiumoksidia? En ole halunnut hänen ammattitaitoaan kyseenalaistaa, taidetaan syöttää tuo purkki kiltisti loppuun ja sitten ostaa sitä magnesiumsitraattia. Minkakin saa sitä sitten kun enemmän urheilee. D-vitamiinia koirat saavat säännöllisesti 100 mikron kapselit: Minka 8 päivän ja Taika 10 päivän välein. 

Hyvää ruokahalua :)